perjantai 9. helmikuuta 2018

Oopperajuhlakuorokuulumisia (Olli Tuunanen)


Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on ollut käytännössä koko festivaalin uuden tulemisen ajan, vuodesta 1967, eräs Olavinlinnan lavan suurimmista vetovoimatekijoistä niin suuren yleisön kuin myös kaikenmaalaisten musiikkikriitikoiden mielestä.

Toistuvasti kuoroa ylistetään sen loisteliaasta soinnista, iskevästä fraseerauksesta ja vahvasta lavatyöskentelystä. SOJK on tunnetusti aina ollut kuoro, josta sekä kapellimestarit että ohjaajat ovat saaneet innoitusta omaan työskentelyynsä Olavinlinnassa; niin vahvassa vuorovaikutuksessa laulajat ovat olleet niin musiikillisesti kuin erityisesti myös näyttämöllisesti. Mitä enemmän toimintaa näyttämöllä, sen innokkaammin kuorolaiset mukaan heittäytyvät! Tästä hyvinä esimerkkeinä olivat mm. viime kauden Kullervo- ja Rigoletto-tuotannot. Kokeneet ja maineikkaat ohjaajat Kari Heiskanen ja David McVicar todellakin ottivat kuorolaisista irti kaiken mahdollisen ja ehkä vähän enemmänkin. Ja kuorolaiset, he vain nauttivat…!

Savonlinnan Oopperajuhlakuoron koostumus on viime vuosikymmeninä muotoutunut ainakin omasta mielestäni aika ideaaliksi festivaalikuoroksi. Se on mielenkiintoinen sekoitus, joka pitää sisällään päätyökseen oopperakuoroissa laulavia ammattilaisia, esim. opetustehtävissä työskenteleviä, ammattikoulutuksen saaneita monivuotisia SOJK-veteraaneja ja nuoria laulunopiskelijoita musiikkioppilaitoksista sekä meiltä että muualta. Erityisesti viimemainitun ryhmän suuri osuus laulajien kokonaismäärästä luo kuorolle sen tunnusomaisen nuorekkaan ja kirkkaan, aika monesta oopperatalon kuorosta poikkeavan yleissoinnin.

Suomen oloissa Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on ainutlaatuinen oppimisympäristö nuorelle laulajalle. Olavinlinnan lavalla toteutuu vuodesta toiseen todellinen mestari-kisälli-oppipoika-koulutus parhaimmillaan. Vuosikymmenten aikana tästä koulutusohjelmasta ovat päässeet nauttimaan sadat suomalaiset ja muualta tulleet nuoret laulajat, minä itse heidän joukossaan yhtenä.

Ja kyllähän tämä poikkeuskoulutus tuo myös tulosta: moni SOJK:ssa ensi askelensa oopperalavalla ottanut on saanut oopperasta ammatin: kuorolaisena, solistina, kapellimestarina, ohjaajana, oopperajohtajana…Viimeksi viime viikolla sain viestin vielä toissavuonna kuorossamme laulaneelta tenori Veli-Pekka Varpulalta, jossa hän kertoi kiinnityksestään Grazin oopperan kuoroon ja kiitteli samalla vuosistaan Savonlinnassa, joiden aikana hän omasta mielestään saavutti sen ammattitaidon, jonka avulla pystyy nyt kilpailemaan laulualan työpaikoista.

Tulevan kesän solisteistamme Tuuli Takala, Marjukka Tepponen, Jussi Merikanto, Tiina Penttinen, Maiju Vaahtoluoto, Heikki Halinen, Jouni Kokora, Juha Riihimäki ja Suvi Väyrynen ovat kaikki entisiä SOJK-laulajia. Taiteellisista johtajistamme Jorma Hynnisellä, Raimo Sirkiällä, Jari Hämäläisellä ja Jorma Silvastilla on myös kokemusta kuorolaisen työstä Savonlinnan kesässä. Kansallisoopperan taiteelliseen johtajaan Lilli Paasikiveenkin tutustuin itse ensimmäisen kerran kuorokollegana Olavinlinnassa.

Jo usean vuosikymmenen ajan SOJK on rakentunut vuosittain uusiutuvaksi, tiiviiksi paketiksi. Syyskuussa järjestetään 3-4 avointa koelaulua, joiden perusteella seuraavan kesän kuoro kootaan (myös aiempina vuosina kuorossa laulaneet suorittavat koelaulun joka vuosi), ns. talvikaudella harjoitellaan musiikkia yhdessä 6-7 viikonloppua, Savonlinnaan kokoonnutaan näyttämöharjoituksiin n. viikko ennen juhannusta ja kolmen viikon näyttämöharjoitusten jälkeen alkaa toiset kolme viikkoa kestävä esityskausi. Elokuun taitekohdan jälkeen (tuolloin ilmoittaudutaan syyskuun koelauluihin) kuorovuosikello pyörähtää taas udellen käyntiin seuraavaa kautta varten. Joka vuosi kuoron ohjelmistossa on 3-5 oopperaa, aika usein myös konserttiohjelmistoa.

Tässä vaiheessa vuotta kuoron talviharjoituskausi on kutakuinkin puolivälissä. Kolme harjoitusleiriä on takana, neljä edessä; seuraava jo tulevana viikonloppuna Helsingissä. Näinä kuukausina kuorolaisen työvuosi on itse asiassa melkeinpä tiiveimmillään: jokaiselle leirille pitää olla ulkoa opeteltuna uusi teos, jonka osaamisen kuoronjohtaja Matti Hyökki kontrolloi pienryhmissä laulettavissa koelauluissa lauantain työpäivän päätteeksi. Varsinkin uusille laulajille, joille kaikki kauden teokset ovat uusia, tämä vuodenaika on ehkä se koko kauden työläin ja stressaavin.

Kuoroleiri on aina intensiivinen kokonaisuus, laulua aamusta iltaan. Toki välillä syödäänkin ja sovitetaan kesällä lavalla tarvittavia rooliasuja, mutta pääpaino on kuitenkin musiikillisessa yhteisharjoittelussa, päämääränä tuleva kesä ja Olavinlinnan lava!

Ohessa muutamia tunnelmakuvia edellisen kuoroleirin lauantailta, 20.1.
Paitsi että harjoitusviikonloppuna lauletaan, myös puvusto on paikalla esiintymisasuja sovittamassa.
Klo 8:25 Aamu ei ole vielä kunnolla valjennut, mutta Elsi Kinnunen (vas.), Päivi Astikainen, Merja Kervinen ja puvuston esimies Henna Mustamo ovat jo valmiina päivän urakkaan.
Ja onhan näitä pukuja...
...ja kenkiä.
Klo 9:46 Kuoro aloittaa työt äänenavauksella. Avaajavuorossa bassojen äänenvalvoja Marko Orvo. Ensin hymistään ihan kevyesti.
Ääntä lämmitellessä voi valmistautua muutenkin päivään, kukin tavallaan. Etualalla sopraanot Anna-Leena Widell (vas.), Sigrid Mutso ja Emma Mustaniemi.
Sillä välin kun kuorolaiset avaavat ääntään, kuoronjohtaja Matti Hyökki ja festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Silvasti (joka useimmiten on leirillä mukana osan aikaa) tekevät vielä viimeisiä linjauksia päivän varalle.
Klo 10:06 Ja sitten mennään! Matin puikkokäden alla harjoituspianisti Tatu Erkkilä.
Kun huulet on punattu huolellisesti, niin laulukin sujuu. Harjoituspäivä aloitettiin Gounod'n Faustilla.
Klo 14:10 Lounaan jälkeen on vaihdettu teosta, harjoitusvuorossa kesän uutuus, Tshaikovskin Patarouva (Pikovaja dama). Nyt lauletaan tosissaan, koska on nostu seisaalleen. Etualalla ykköstenoreista Mehis Tiits (vas.) ja Indrek Jurtshenko.
Klo 16:38 Ilta alkaa jo hämärtyä, mutta yhä lauletaan. Tässä vaiheessa nuotteja tuskin enää vilkaistaan, koska harjoitellaan Verdin Otelloa, joka tällä leirillä pitää osata ulkoa.

Klo 18:32 Viimeinen koelauluryhmä valmistautuu koetukseen. Reilu kaksikymmentä minuuttia äärimmäistä keskittymistä edessä! Iltaseitsemän jälkeen leiripäivä päättyy, työteliäs päivä takana. Varsinkin pianisti Tatu on todellinen työn sankari. Ja seuraavana aamuna aloitetaan taas. Tätähän se on oopperajuhlakuorolaisen leiriviikonloppu: laulua aamusta iltaan.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ryöstö seraljista (Jukka Keitele)

Jukka Keitele on freelance-toimittaja, joka on seurannut Oopperajuhlien esityksiä intohimolla jo vuosikymmenien ajan.

RESCUE SERALJISTA ON AJANKOHTAINEN PANTTIVANKIDRAAMA

Vielä 40 vuotta sitten, juuri ennen kuin Iranin vallankumous alkoi, Mozartin Ryöstö Seraljista (1782) oli vain hupaisa rokokoosatu. Silloin Iranissa oli shaahi ja minihameet ja Turkissa naiset olivat yhdenvertaisia miesten kanssa sotilasjuntan edessä ja huivi oli vain maalaismummojen vaate kuin Savossa. Selim-Pasha, puherooli, saattoi olla lupsakka silavoitunut herrasmieselostelija, kuin hyvä kalifi Harun el Pullah Ahmed Ahneesta. Lähi-idässäkin ihmisiä kaappasivat jumalattomat kommunistit. Merirosvot olivat menneisyyttä.

Historian kiertokulku on tehnyt tarinasta nykypäivää, ja Ryöstö Seraljista on ooppera tämän päivän sivilisaatioiden konfliktista.

Katariina Lahden ohjauksessa (Savonlinna 2017) pasha Selim (Sebastian Wirnitzer) muistuttaa Saddam Husseinin edesmenneitä poikia ja toimintaleffojen tulisia terroristipäälliköitä. Hän on kova, jopa raivoava. Vasta lopussa hän kokoaa itsensä aristokraattiseen jalouteen. Tämän ajan Ryöstö kertoo maailmasta sellaisena kuin se on, ja neuvoo lopussa miten siitä tulisi parempi.

Wolf Mozart sekoitti oopperoissaan puskakomedian ja vakavan, syvällisen moraalidraaman. Aulis Sallisella on hieman samaa taipumusta. Komedian päähenkilö on pashan epäluuloinen, yksioikoinen ja kontrollihimoinen turvallisuuspäällikkö Osmin. Hän on James Bondin Rautahampaan esi-isä, arkkityyppinen hahmo, joita ala on edelleen täynnä. Mozart oli nähnyt sellaisia hoveissa ja Wienin ulosottovirastossa. Satiiri ei muuta heitä miksikään, mutta on terapeuttista meidän muiden kannalta.

Vakavassa draamassa käsitellään islamilaisen yhteiskunnan ja valistusajan kristikunnan eroa erityisesti naisen aseman kannalta. Myös musiikki on aivan erilaista kuin koomisissa jaksoissa. Turkkilaiset merisissit ovat kaapanneet espanjalaisen daamin ja tämän englantilaisen palvelijattaren sulhasineen. He ovat nyt orjia, mutta Blonde saarnaa kaappaajilleen naisten yhdenvertaisista oikeuksista länsimaissa. Lisäksi Constanze potee pikkuisen Tukholma-syndroomaa. Ohjaaja antaa hänen ajautua kohti Selimiä ja melkein torjua vapauttajansa Belmonten. Pelastamaan tulleen Belmonten isä on länsimainen amiraali, joka on ajanut Selimin ulos Algerian Oranista, osana merirosvoterrorismin vastaista sotaa. Selim näkee asian vääryytenä.

Uskontoja oopperassa sivutaan vain ohimennen, sillä valistusaikana uskottiin niiden tulkintojen yhdentyvän, kuten maailmantalouden nykyään. Niiden merkitys sivilisaatioiden taustana kuitenkin noteerataan. Selim pelkää länsimaisten arvojen yllyttävän naisia kapinaan, joka hajottaisi yhteiskunnan. Mutta hän ei mestauta vankejaan oranssissa haalarissa. Hän on yleisinhimillinen. Ja Turkin sulttaani-kalifin suurlähettiläs katsoi oopperaa ja joi viiniä aitiossa. Oopperan eetos on universaali ihmisyys ja universaalit ihmistavat. Selim nostetaan esikuvaksi. Hän havaitsee että kosto on mieletöntä ja rumaa, eikä rakkautta voi käskeä ja ihmisiä omistaa.

Ooppera on viihdettä. Ryöstön tilaajalle, valistuskeisari Joosef II:lle, se oli myös kasvatusväline. Hän pitäisi nykyelokuvia pohjattoman kyynisinä. Valistusaikana uskottiin inhimillisyyden kasvavan. Nykyään toivotaan sen joskus palaavan. Siksi Ryöstö Seraljista on ehkä tärkein ooppera juuri nyt.