tiistai 21. helmikuuta 2017

Diplomityö monikulttuurisuudesta (Minna Lindgren)

Minna Lindgren  on musiikkitoimittaja ja kirjailija,joka tunnetaan erityisesti
Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmistä Yle Radio 1:ssä ja vanhuksista
kertovista Ehtoolehto-romaaneistaan.
On kaksi syytä kiinnostua Mozartin Ryöstöstä seraljissa aivan erityisesti. 1) Se on Mozartin diplomityö, ikään kuin työnäyte siitä, että hän on valmis uudistamaan oopperaa, joka tuolloin oli jo pitkään polkenut paikallaan. 2) Se kertoo, miten Euroopan pääkaupunki Wien oli 1780-luvulla kuin Suomi nyt – niin monikulttuurinen, että tarvittiin taidetta yhdistämään kansaa.

Tilaus tuli 25-vuotiaalle vapaalle taiteilijalle suoraan keisari Joseph II:lta. Hän suunnitteli sen huipentavan Venäjän suuriruhtinaan vierailun. Venäläisille näytettäisiin, että saksankielinen ooppera on jotain aivan muuta kuin ulkokohtaiselle taiturilaululle perustuva italialainen tai tanssille ja spektaakkeleille rakentuva ranskalainen. ”Säveltäkää hauska saksalainen ooppera, joka miellyttää suurta yleisöä”, sanoi keisari Mozartille.

Syntyi laulunäytelmästä puhutut repliikit ja kohelluskomedian kuoren lainannut ooppera, jonka musiikki on ennen kuulematonta, koska se keskittyy tunteisiin. Laulu on taiturillista, olihan Mozartilla ensimmäisen kerran käytössään ajan parhaat laulajat. Mutta virtuoosisuus on alistettu draamalle, sille tunnetilalle, jota se ilmaisee. ”Runous on musiikin kuuliainen tytär”, kirjoitti Mozart isälleen ja selitti, miten teksti ei koskaan saa pakottaa musiikkia johonkin, vaan tarina on pystyttävä kertomaan musiikin keinoin. Mozart ymmärsi, miten tehokas psykologinen ase hänellä oli käytössään.

Tarinassa korostuu niin eksotiikka kuin muoti. Ottomaanivaltakunnan kanssa oli vihdoin solmittu rauha 1774, ja tuossa sopimuksessa luvattiin suhtautua suopeasti eri uskontoihin. Joseph II:n äiti Maria Teresia oli kuollut 1780, eikä keisarin valistushenkisille ajatuksille ollut enää esteitä. Keisari tehtaili nopeasti uudistuksia: uskonnonvapaus, oppivelvollisuus kaikille tasa-arvoisesti, saksankielen valta-asema koko keisarikunnassa, sensuurin poisto jne.

Kaikki tuo näkyy vuonna 1781 sävelletyssä oopperassa. Se on komedia muslimialueella saaressa, jossa haaremia vartioi eunukin sijasta kärttyisä virtuoosibasso Osmin. Espanjalainen aatelismies Belmonte tulee seraljiin pelastamaan morsiantaan Konstanzea, tämän vapaamielistä brittipalvelija Blondea sekä omaa palvelijaansa Pedrilloa. Tarvitaan juopottelukohtaus, brittinaisen ja muslimimiehen riita tasa-arvosta ja suurta henkistä kasvua ennen kuin onnellinen loppu koittaa.

Loppuratkaisu perustuu anteeksiannolle, kuten niin usein Mozartin oopperoissa. Tällä kertaa laupias armahtaja on yllättäen tarinan paha pasha Selim, puherooli, joka ei paljasta tunteitaan laulamalla turhia aarioita. Selim olisi halunnut Konstanzen haareminsa helmeksi, ja vaikka Belmonten isä on hänen vanha vihollisensa, hän armahtaa nuoret, mahdollistaa heidän rakkautensa ja antaa kaikille anteeksi.

Musiikissa on janitsaarivaikutteita, ennätyksellinen 15 minuutin kvartetto, jättiläismäinen sopraanon uhmakas aaria ”Martern allen Arten”, basson kielen solmuun vääntävä ”Ha, wie will ich triumfieren!” ja tenorin ristiriitaisia ajatuksia kuvaava ”O, wie ängstlich” – vain muutaman tunnetun numeron mainitakseni.

Olisiko Joseph II voinut paremmin viestiä alaisilleen valistuksen ajatuksia henkisestä kasvusta, tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta sekä samalla vihjaista omasta yksinvaltiaan jalomielisyydestään?

Diplomityö on vakuuttava näyte siitä, että ooppera on psykologista teatteria, jossa komedian voi pysäyttää syvältä kouraiseva musiikki. Siihen ei vain kovin moni ole Mozartin jälkeen pystynyt.

Minna Lindgrenin teosesittelyt Savonlinnan Oopperajuhlilla 17. – 22.7.2017.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Kulttuuri pidentää ikää (Miikka Peltomaa)

Elämäni suuri vedenjakaja oli elokuinen päivä 1970, jolloin pelasin yhdeksänvuotiaana jalkapalloa Tampereen Aleksanterin kansakoulun pihamaalla. Rakennukseen käveli paljon ikäisiäni poikia, ja päätin käydä pelin jälkeen katsomassa, mitä rakennuksessa tapahtui. Siellä oli tamperelaisen poikakuoro Pirkanpoikien koelaulutilaisuus, ja minut napattiin hikisenä ja peliasussa laulamaan. Pari viikkoa myöhemmin isäni kertoi, että minut oli hyväksytty kuoroon.

Jo seuraavana vuonna olin kuoron mukana Tampereen tuomiokirkossa esittämässä Johannes-passiota, mikä oli tietysti suunnaton elämys kasvavalle pojalle. Poikakuorosta kasvoi minulle se yhteisö, joka johdatteli minut kulttuurin ja myöhemmin akateemistenkin harrastusten äärelle.

Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa lauloin vuosina 1978-1992 ja ehdin valmistuttuani toimia Oopperajuhlilla lääkärinäkin. Musiikkilääketieteen kautta minulla on tähän taiteista rakkaimpaan myös ammatillinen linkki. Ja musiikki on edelleenkin se peruspolttoaine, jolla jaksan arjessa.

Suomessa tämänhetkinen poliittinen ilmapiiri on kulttuurin ja taiteen vastainen ja meillä kaikilla, jotka näemme kulttuurin arvon henkisen ja fyysisen terveyden edistäjänä, on velvollisuus puolustaa sitä. Kulttuuri – niin musiikki, teatteri, kirjallisuus kuin kuvataidekin – on yhteiskunnalle sijoitus, joka tuottaa jo pelkästään terveydellisinä hyötyinä hintansa moninkertaisesti takaisin.

Väitteeni perustuu tutkittuun tietoon, eikä siis ole mielipide. Jo vuosikymmeniä tunnettujen terapiahyötyjen lisäksi eri taidelajien suotuisista terveydellisistä vaikutuksista ovat viime vuosina raportoineet erityisesti neurotieteilijät. Uutta tietoa tulee kaiken aikaa, sillä uudet kuvantamismenetelmät antavat meille ensimmäistä kertaa näkymän siihen, mitä aivoissa esimerkiksi musiikin kuuntelun aikana tapahtuu.

Mitä hyötyjä sitten saamme kulttuurista ja taiteista, lajista riippumatta?

Tärkeintä on tietysti, että se antaa meille lajista riippumatta ihmisyyden rakennuspalikoita. Taide on jotain meitä suurempaa eikä sitä voi selittää, ja sen vaikutus on voimakas, käsin kosketeltava ja samalla käsittämätön.

Kulttuuriharrastukset tukevat myös suoraan mielenterveyttä tarjoamalla lohtua, piristettä ja keskittymisapua. Jo se riittää todisteeksi kulttuurin voimasta, että ihmiset kokoontuvat suurin joukoin kuuntelemaan lempilajejaan konserteissa, musiikkiteatterissa tai oopperassa, ja vielä maksavatkin siitä. Tai he menevät katsomaan maalauksia, filmejä ja vanhoja esineitä, tai ostavat ja lainaavat kirjoja, joita he sitten lukevat.

Kaiken tämän hyvän päälle tulee se, mitä neurotieteilijät ovat havainneet: kulttuurin ja taidelajien harrastaminen aktivoi tärkeintä elintämme eli aivoja. Musiikin tuottamat hyödyt näkyvät mitattavalla tavalla niin lasten ja nuorten kognitiivisten kykyjen kehittymisessä kuin Parkinsonin taudin tai Alzheimerin tautia potevien vanhusten kuntoutuksessa ja vireystilan ylläpidossa.

Kehittävän tai parantavan musiikin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla Mozartin säveltämää. Genrellä ei ole väliä, kunhan kuultu vetoaa ja saa aikaan tunteita. Luova kulttuuritoiminta ja omakohtainen osallistuminen niin kuorossa kuin karaoke-laulajana tehostavat musiikin suotuisia vaikutuksia entisestään.

Musiikki on kulttuurin lajina muutenkin aivan erityinen, sillä aivot reagoivat siihen niin voimakkaasti. Onnistuessaan koskettamaan meitä, musiikki johdattaa vahvoihin tunteisiin – varsinkin oopperassa. Mimìn kuollessa koko sali kyynelehtii suuren ja voimakkaan kokemuksen äärellä.
Ääni on ilman värähtelyä vallitsevan ilmanpaineen pinnalla. Se sisältää kuitenkin valtavan määrän informaatiota, joka siirtyy korvasta pään sisään ja muuttuu tärykalvon ja sisäkorvan välittämänä simpukassa sähköiseksi värähtelyksi.

On suorastaan ihmeellistä, miten laaja-alaisesti tätä värähtelyä tulkitaan eri puolella aivoja. Aivot aktivoituvat ja pysyvät paremmin terveinä, kun ne saavat prosessoida samanaikaisesti valtavasti erilaisia ja eritasoisia asioita kuulemastaan – esimerkiksi sen, onko kyseessä lehmän ammunta vai Schubertin sonaatti, liikutaanko jossakin sävellajissa ja liittyykö kuultuun aikaisempia muistoja.
Ja muu elimistö onkin sitten enemmän tai vähemmän aivojen jatketta.   



Kirjoittaja Miikka Peltomaa on korvalääkäri, joka on elänyt vuosikymmeniä musiikin kanssa ja jolle musiikki on päivittäinen hyvinvointihyödyke. Miikka organisoi yhdessä arkkiatri Risto Pelkosen ja sellotaiteilija Seppo Kimasen kassa Savonlinnassa Oopperajuhlien aikaan järjestettävää vuotuista Terveyttä taiteesta -seminaaria. Hän myös ratkoo musiikkilääkärinä ammattimuusikoiden ja -laulajien työhön liittyviä terveydellisiä kysymyksiä