keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Avustajan "full monty" (Mika Kares)

Usein sanotaan, että tulisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ihmismieli on kuitenkin sellainen, ettei se uteliaisuudessaan malta olla suunnittelematta asioita etukäteen. Huomaan toistuvasti jo suunittelevani ensi kesää, vaikka itselläni on vielä monen monta produktiota ja lukuisia matkoja ennen ensi kesän Savonlinnan koitoksia. Lentokoneessa tai junassa on vain yksinkertaisesti paljon sopivan rauhallista aikaa työstää tulevia rooleja.

Ensi kesän ohjelmistossa minulla on ylipappi Ramphis Verdin oopperassa Aida sekä ylipappi Sarastron rooli Mozartin oopperassa Taikahuilu. Ensin mainitun roolin olen jo tehnytkin Olavinlinnan lavalla ja siitä päällimmäisenä mielikuvana on se, miten Ramphis useissa kohtauksissa laulaa olkapäitä polttelevassa asennossa, joka muistuttaa Jeesusta ristillä. Muistan myös kokeneeni Ramphiksen pitkän puvun ongelmallisena kivutessani portaita ylöspäin. Tosin minulle ei käynyt yhtä huonosti helmani kanssa, kuin eräälle avustajanuorukaiselle, joka onnistui tai paremminkin epäonnistui Aidan juhlakohtauksessa helman päälle astumisella esittämään todellisen "full monty" soolon.

Aidan ohella Taikahuilu on oopperajuhlille tehdyistä ohjauksista kohonnut todellisten ikivihreiden joukkoon. Sarastron oranssin kaavun olen nähnyt todella monen suomalaisen basson yllä. Sarastron rooli on minulle tuttu sekä saksan- että englanninkielisenä versiona, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun tulen esittämään sen suomeksi. Sen verran olen kuitenkin saanut esimakua tästä Olavinlinnan ohjauksesta, että olen saanut pitää ylläni tuota Sarastron oranssia kaapua yhden illan ajan. Tämä tapahtui Savonlinnassa järjestetyssä oopperakaraokesssa, jonka suojelijana toimin kesällä 2008. Tuon kisan voitti muuten upealla tulkinnallaan Jorma Falck, joka näytti nuoremmilleen kirjaimellisesti kaapin paikan.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Free Will ooppera saa muotoja. (Päivi Salmi)

Nyt on takana reilut puolitoista vuotta yhteisötyöskentelyä, jonka tarkoituksena on ideoida ja osittain myös valmistaa ooppera Savonlinnan Oopperajuhlien suureen juhlakesään 2012. Välillä kiivaampien ja välillä rauhallisempien työvaiheiden jälkeen Free Will (Vapaa tahto) nimen saanut ooppera alkaa saada käsin kosketeltavia muotoja.

Ensimmäinen konkreettinen muoto saatiin, kun maailman ensimmäisen internetyhteisön luoman oopperan käsikirjoitus eli libretto valmistui kesällä 2011. Mielenkiintoista on huomata, että Opera by You yhteisö on tarkkanäköisesti ennustanut maailman tilanteen vuonna 2012. Free Will on filosofinen tarina hyvän ja pahan taistelusta, jossa maan päälle vuoteen 2012 lähetetyt nerot Mozart, Oscar Wilde ja Jeanne D’Arc yrittävät pelastaa maailman taloudelliselta ja poliittiselta kaaokselta. Oopperan alussa nähdään välähdyksiä oman aikamme vitsauksista: hädästä kolmannessa maailmassa, pörssien kiivaasta vuoristoradasta, työttömien kasvavasta armeijasta ”elintasomaailmassa” ja etnisistä mellakoista. Tarinassa on monta dramaattista käännettä ja vastustajana juonikas naispaholainen. Miten taistelussa käy, se selviää kun tulee katsomaan ja kuulemaan paikan päälle 21.7.2012. Tosin loppuratkaisu selviää myös, jos tutustuu etukäteen oopperan librettoon Opera by You työskentelyalustalla.

Free Willin musiikkia on nyt sävelletty 5 kohtausta seitsemästä. Yhteisö työskentelee parhaillaan kuudennen kohtauksen parissa. Kohtauksessa on mm. aaria Mozartille(tenori). Kiinnostaisiko Sinua säveltää aaria Mozartille, joka vuonna 2012 on maailmankuulu poptähti WAM? Musiikissa yhteisön pohdittavaksi on tulossa mm. myös ”oikean Mozartin oikean musiikin” käyttö Free Will oopperassa. Tästä lisää myöhemmin.

Yhteisö ja yhteisötyön ohjauksesta vastaava heimoneuvosto ovat myös saaneet valmiiksi Free Willin visuaalisen maailman. Oopperassa on kolme tapahtumapaikkaa: taivas, maa ja helvetti. Taivas ja helvetti ovat taivaallisia ja helvetillisiä poliittisia kampanjatoimistoja, maan tapahtumat sijoittuvat torille keskelle kaupungin elämää. Alla näkymä lavastussuunnitelmasta.
Noissa maisemissa seikkailee 4 päähenkilöämme, joiden hahmot alkavat myös konkretisoitua. Millaisen Mozartin, Orléansin neitsyen tai paholaisen sinä haluaisit nähdä Olavinlinnan lavalla kesällä 2012? Millainen on Jumalan ääntä toistava oopperajuhlakuoro? Suuri yleisö pääsee nyt vaikuttamaan oopperan hahmojen ulkomuotoon, käy äänestämässä oma tyylisettisi osoitteessa www.operabyyou.com.

Vaikka nyt ollaan jo reilusti voiton puolella yhteisötyöskentelyssä, vielä kannattaa tulla mukaan tekemään oopperaa. Jäljellä on vielä mm. säveltämistä, ohjauksen suunnittelua, ja nyt vielä ennen joulua käynnistyvä Free Will oopperan markkinointimateriaalien suunnittelu. Tervetuloa mukaan!

tiistai 22. marraskuuta 2011

"Linnakundina" Olavinlinnassa. (Mika Kares)

Huomenna 23. marraskuuta on monelle suomalaiselle klassisen musiikin seuraajalle odotettu päivä. Savonlinnan oopperajuhlien solistit ja työryhmät kesälle 2012 ilmoitetaan ihan virallisesti. Itse olen tiennyt omista kiinnityksistäni jo jonkin aikaa, mutta varma on varmaa vasta, kun nimi on sopimuksessa. Tänään allekirjoittamani sopimus tarkoittaa sitä, että edessä on viides kesäni "linnakundina" Olavinlinnan toisinaan niin kylmässä ja toisinaan niin tukahduttavan kuumassa syleilyssä.

Viiden kesän mittaista yhteistyötä pääsen juhlistamaan kahden eri teoksen(Aida ja Taikahuilu) parissa viiden esityksen verran. Symboloikoon jokainen esitys yhtä yhteisistä vuosistamme. Ensimmäisestä kesästäni muistan kesäkuun alun ensimmäisen harjoituksen linnassa, jolloin lämpömittari osoitti hyytävää lukemaa +4. Tämän vastapainoksi sain enemmän kuin riittävästi lämpöä sitä seuraavina parina kesänä, jolloin Lucia di Lammermoorin esityksen aikana linnan lavalla oli lämpöä yli 40 astetta. Silloin ei tosin yksinkertaisesti voinut valittaa ihan jo siitäkin syystä, että samaisen oopperan nimiroolissa samoista lämpötiloista selvisi myös seitsemännellä kuulla raskaana ollut huikea sopraano Eglise Gutierrez.

Roolilistani Olavinlinnassa esitetyistä rooleista voi kiteyttää kolmeen toisistaan poikkeamattomaan konsonanttiin. Yksinkertaisesti PPP kattaa koko roolilistani. Nämä kolme peetä pitävät sisällään papin, pirun ja patsaan. Tulevana kesänä jatkan samalla linjalla ja toimin kaksinkertaisena pappina. Parempi sekin kuin yksinkertainen pappi.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Minustako bloggari? (Jan Hultin)

Tähän on tultu! Olen päättänyt ryhtyä kirjoittamaan blogeja. Ai miksi? En ole kovin hyvä (lue surkea) jakamaan edes päivän tapahtumia fb:ssa, saati sitten kirjoittamaan kuolevaisia ajatuksiani kaikkien luettavaksi.

Filosofi Torsti Lehtinen kertoi kerran lumoavalla tavallaan oppi-isänsä Sören Kierkegaardin ajattelun tuloksista. Se meni suunnilleen näin: Sinä päivänä kun tunnen suurta tarvetta kertoa maailmalle suurista ajatuksistani…silloin on viimeinen hetki vaieta.

Jos ostaa tuon ajatuksen, nousee kynnys blogaamisesta yhä korkeammalle. Mutta, nyt olen päättänyt hypätä sen riman yli, vaikkei suuria ajatuksia tarjolla olisikaan. Ei, syynä ja kimmokkeena ei ole suuret ajatukset vaan hentoinen Aino. Aino Ackté!

Kun Aino perusti Savonlinnan Oopperajuhlat pian sata vuotta sitten, ei hän varmaan osannut kuvitella miten valtava joukko ihmisiä tulee nauttimaan uskomattoman hienosta musiikista ja upeista esityksistä Olavinlinnassa seuraavan sadan vuoden aikana. Ainakin nykyisen johtajan, siis minun, on vaikea nähdä niin pitkälle, vaikka Juhlavuoden sloganimme onkin
”Savonlinnan Oopperajuhlat 1912-2012. Sata vuotta. Tulevaisuuteen”

Tämän Juhlavuoden valmistelua ja etenemistä tulen nyt siis seurailemaan ja sen mieleen nostamia ajatuksia kanssanne jakamaan.

Sitä paitsi ei tämä kirjoittaminen ainakaan näin junamatkalla hullumpaa ole. Opin myös junassa sen miksi niin monet nuoret istuvat kuulokkeet korvilla koko matkan. Niin, kuuntelevat musiikkia tietysti, mutta miksi? Koska vaihtoehtona on kuunnella Minnan, Veikon, Sepon, Liisan, äidin, Siirin, naapurin ja kaikkien muiden kuulumiset kännyköihin jaarittelevien kanssamatkustajien kainostelemattomina tarinoina.

Laitoinpa siis minäkin napit korviin ja etusormet näppäimille. Ja tässä se nyt on, se ensimmäinen blogini. Jatkoa seuraa, koettakaa kestää!

p.s. Sibeliuksen viulukonsertto saa junan mukavasti leijailemaan Helsinkiin. Kokeile!

Pannankohan näihin nimi alle..?
Jan