tiistai 7. helmikuuta 2012

Aino ja intohimo. (Jan Hultin)

”Minulla oli unelma..ja minä toteutin sen! Minä muistan miten jännitin silloin kun astuin ensi kerran Olavinlinnan lavalle, kuinkas muuten kuin Melartinin Ainon roolissa. En koskaan, en edes Pariisissa, Covent Gardenissa, Metropolitanissa jännittänyt niin kuin silloin, oman festivaalini avajaisoopperassa!” Näin puhui Aino Ackté, jolla oli palo!
  
Festivaalin luominen ja johtaminen vaatii intohimoa. Taideorganisaation johtaminen vaatii intohimoa. Business-organisaation johtaminen vaatii intohimoa. Elämä vaatii intohimoa! On koskettavaa nähdä kun ihmisillä, toiminnan kohteesta riippumatta, on silmissä palo ja valtava energia. Viimeksi tämän sain kokea viime viikolla Oslossa, Norjan kansallisoopperan La Boheme-esityksessä, oopperan käytävillä sekä erilaisissa pr-tilaisuuksissa. Uuden upean oopperatalon myötä Norjassa on menossa huikea oopperabuumi. Kolmekymmentä vuotta taistelua uuden talon puolesta, koko ajan valtavasti vastustusta, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut.
  
Oslon uusi oopperatalo, josta on tullut koko kansan "omaisuutta".

Tämä innostus näkyy myös koko Oopperan henkilökunnassa, tekemisissä, suhtautumisessa työhön. Sen myötä myös taiteellinen taso ja kunnianhimo kasvavat. Sen saattoi hyvin nähdä La Bohemen esityksessä. Produktio oli rohkea ja haastava, hyvin perusteltu ja hienosti toteutettu.Samaa voi sanoa norjalaisten Peter Grimesistä, joka nähdään ensi kesänä Olavinlinnassa. Lontoon Royal Opera House (Covent Garden) esitti Peter Grimesin Savonlinnassa 1998. Produktio oli erinomainen. Mutta nyt meillä on hyvä mahdollisuus nähdä vielä hienompi Peter Grimes, sillä Paul Curranin ohjaus on loistava ja Oslon oopperan esiintyjät liekeissä!

Oopperatalo ja ooppera ovat kaikkien huulilla ja talo koko kansan lemmikki!

On myös mahtavaa, että saamme Olavinlinnaan norjalaisen Gisle Kverndokkin säveltämän Den fjärde nattevaktin. Johan Falckbergettin upeaan läpimurtonovelliin ”The fourth Night Watch” (kannattaa lukea!) perustuva ooppera on kerta kaikkiaan hieno tarina.

Ainolla Acktélla oli se palo, jolla elämään luodaan uusia asioita. Intohimon ylläpitäminen on elämän kannalta keskeinen kysymys, on kyseessä ruuanlaitto, taide, liikunta, business tai rakkaus. Norjan kansallisoopperassa palaa tuli. Niin palaa myös Vuosisadan Juhlilla Savonlinnassa.

Akustiikkaa ja pukuongelmia. (Mika Kares)

Aikavyöhykkeeni on vaihtunut Yhdysvaltain länsirannikon Seattlesta takaisin Suomeen ja Tampereelle. Kehoni on viikon Tampereella olon jälkeen vihdoin myöskin päässyt eroon tuosta 10 tunnin aikaerosta. Minut otettiin täällä hyvin lämpivästi vastaan, vaikka lämpömittari osoittikin keskimäärin -25 astetta celsiusta ensimmäisten harjoituspäivien ajan. Toisaalta minulla ei ollut mitään kiirettä vaihtaa hunnien kuninkaan Attilan roolia maakreivi Hermann von Thüringenin rooliin, mutta toisaalta en taas malttanut odottaa hetkeäkään pidempään.

Sanonta "Matkailu avartaa." pitää kyllä todellakin paikkansa, sillä huomaan katsovani kotoisen Suomen kulttuurimarkkinoita ja -keskusteluja taas hieman toisin silmin. Tietyt keskustelunaiheet toistuvat silti jokaisessa maassa, kuten esimerkiksi keskustelu esitystilojen akustiikasta. Paljon puhutaan tilojen muodosta ja pohditaan, että mikä olisi akustisesti se kaikkein paras. Kauas on tultu siitä ajasta, kun oopperatalot rakennettiin hevosenkengän muotoon. Tämä muoto pääosin siitä syystä, että yleisössä istuneet pystyivät näkemään, miten muut olivat pukeutuneet juhlavaa tilaisuutta varten. Tuolloin lavalla tapahtuva toiminta olikin pääasiallisesti vain taustaviihdykettä, johon kiinnitettiin huomiota sitä enemmän, mitä mielenkiintoisemmalta se näytti ja kuulosti. Nykyään oletusarvona on pimeän hiljainen katsomo, jonka keskittyminen on herkeämättä lavatoiminnassa ja esityksen seuraamisessa. Silti ei tulisi koskaan ottaa sitä huomiota itsestäänselvyytenä, vaan edelleen muistaa tarjota yleisölle niitä mieltä kutkuttavia ärsykkeitä.

Olavinlinna on akustiikaltaan hyvin erityislaatuinen. Yksi niistä lavoista, joissa akustiikka vaihtelee paljon riippuen siitä, että missä kohdassa milloinkin laulaa. Tietyt paikat ovat erityisesti laulajien suosiossa ja ohjaajan kanssa keskustellessa monet antavat hienovaraisia ehdotuksia näyttämötoiminnan suuntaamisesta juuri näille parhaille alueille, varsinkin suurten soolojen hetkillä. Yleisölläkin on aina oma haasteensa pukeutuessaan Olavinlinnan esityksiin. Kapeakorkoiset kengät ovat omiaan kruunaamaan juhlavan asun, jonka johdosta Olavinlinnan ponttoonisillalla nähdään kymmenittäin lautojen väliin kiilautuneita korkokenkiä jokainen kesä. Kesästä riippuen varustuksena on joko fleece ja huovat tai kevyt kesämekko ja viuhka. Perinteinen suomalainen kesähän on tunnetusti "lämmin ja vähäluminen".