Kuoro aloitti työt (Olli Tuunanen)

26.6.

Olavinlinnan kolmas harjoitusviikko tarkoittaa Oopperajuhlien normaaliaikataulun puitteissa sitä, että kuoro aloittaa lavaharjoitukset. Näin myös tänä vuonna. ”Talvikauden” kuuden harjoitusviikonlopun aikana oopperoiden ja Kerimäen kirkon konsertin ohjelmistot on harjoiteltu musiikillisesti ja nyt on aika antaa tuo musiikillinen osaaminen Boris Godunovin osalta ohjaaja Nicola Raabin käyttöön.

Ohjaajan ja kuoron ensikohtaaminen.

Savonlinnan Oopperajuhlakuoron kokoonpano vaihtelee eri kausina esitettävien teosten mukaan; Aida-oopperassa on suurimmillaan ollut 130 kuorolaista, Madama Butterflyssä on selvitty puolta pienemmälläkin kuorojoukolla. Tämän kauden oopperoista Boris Godunovissa kuoro on kauden maksimikokoonpanossaan, 100 laulajaa (käytännössä 97, muutaman viime hetken poisjäännin takia).

Olavinlinnan lava on tunnetusti leveä, vaan ei kovin syvä. Sen verran pinta-alaa löytyy, että satakunta kuorolaista mahtuu tyhjälle lavalle helposti ja tilaakin jää. George Souglidesin tähän produktioon suunnitteleman lavastusratkaisun keskeisin elementti, suuri kultainen kuutio on kuitenkin sen verran massiivinen tekijä, että näin suurelle kuorolle jää itse asiassa aika vähän tilaa. Ensimmäisten harjoituspäivien aikana Nicola Raabin kasvoilla on havaitsevinaan lievää epätoivoa hänen liikutellessaan joukkoja etukäteissuunnitelmiensa mukaisesti.

Kun lisäksi Nicolan ohjaustyyli on rauhallisen keskusteleva ja lavatoimintoja yksityiskohtaisesti perusteleva, harjoitukset tuntuivat käynnistyvän kovin hitaasti. Kun kuution toisella puolella annettiin tarkkaa ja yksityiskohtaista ohjausta, toisen puolen kuororyhmässä oli havaittavissa pientä turhautumista omaa vuoroa odotellessa. Tuo mainittu oman vuoron odottelu on kuitenkin niin olennainen osa oopperan tekemistä solisteista näyttämöavustajiin, että sen tosiasian kanssa pitää vain tottua elämään, tai sitten hakeutua muiden projektien pariin. Kiitettävän rauhallisesti ja ammattitaitoisesti kuorolaiset ovat Nicolan ohjaustyyliin sopeutuneet, kuin tavallaan.

 

 

Sekin on tullut viikon aikana selväksi, että Nicola tuotantoryhmineen on miettinyt ja suunnitellut ideansa huolellisesti ja toteuttaa ne varmasti omaan visioonsa uskoen. Suuria muutoksia ei harjoituspäivien aika ole tehty ja kun kohtaus on saatu rauhallisesti kerrottua ja välitettyä lavalla olijoille, siihen ei juurikaan puututa. Itse asiassa hyvin pian, kolmantena harjoituspäivänä päästiin vetämään läpi jo isoja kokonaisuuksia. Vaikka Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ei kauttaaltaan ole ammattilaiskuoro (joka vuosi suuri osa nuorista laulajista on ensimmäistä kertaa oopperalavalla), sen oppimiskykyä ei voi kuin ihailla. Ihan uudet näyttämökuviot omaksutaan hämmästyttävän nopeasti ja jo ensimmäisten pitkien vetojen aikana kokonaisuus näyttää yllättävän valmiilta.

Ohjauksen eräs haasteista kuorolle on ohjaajan peruslinjaus pitää kuoro lavalla koko teoksen ajan; niissäkin kohtauksissa, joissa sillä ei ole mitään laulettavaa. Kymmenien minuuttien makoilu viileän kesän kylmettämällä lavalla, vaikka ohueen kaapuun kääriytyneenäkin, ei ole kadehdittava posti. Paksuimpaan norjalaisvillapaitaansa ja vahakangastakkiin pukeutunut satunnainen harjoituksenseuraaja on tuntenut suurta myötätuntoa kuorolaisia kohtaan useammin kuin kerran. Hyvin on laulajien harjoitusmieliala kuitenkin pysynyt korkealla. Nurinoita ei juurikaan ole kuulunut ja sitten kun lopulta saa laulaa, kuorolaisten motivaatiosta tai lauluinnosta ei ole epäilystäkään: Musorgskin sävelet kajahtavat linnanmuurit ylittävissä fortissimoissa tai äärimmäisen herkissä pianissimoissa niin kuin ne vain Olavinlinnassa voivat. Boris Godunov on kolmen-neljän kohtauksen osalta todellista kuorolaulun juhlaa!

Pop-prinsessa ja fanit? Ei, vaan Nicola Raab ohjaa kuorolaisia kruunajaiskohtauksessa.

 

Samaa kohtausta Matti Salmisen kera.

Kuoron ensimmäisen harjoitusviikon loppupuolella on mukava todeta, että omat, erittäin suuret odotusarvot uuden tuotantomme suhteen ovat edelleenkin entisellään. Näillä solisteilla, tällä kuorolla ja tällä näyttämöllepanolla saamme kokea huippuelämyksen. Tämä on selvää, vaikka musiikillisesti kokonaisuutta ei vielä pääsekään lopullisesti arvioimaan. Sen aika on sitten ensi viikolla, kun muusikkojoukkomme täydentyy Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin kaupunkiin saapumisen myötä.

Orkesterin tuloa odottelevat nämäkin karismaattiset taiteilijat.

 

Leif otti ohjat (Olli Tuunanen)

17.6.

Leif otti ohjat

Boris Godunovin toisen harjoitusviikon aluksi oli ilmassa pienoista lisäväreilyä, ilmestyihän vielä melkein tyhjän orkesterimontun kapellimestarinkorokkeelle tuttu harmaapartainen hahmo, Olavinlinnassa eniten eri tuotantoja johtanut Maestrojen Maestro, Leif Segerstam.

 

Näin näyttämöharjoitusten alkumetreillä kapellimestarin asema on hieman epäkiitollinen: suurin osa harjoitusajasta kun kuitenkin menee väistämättä ohjaajan ja solistien väliseen kommunikointiin, ohjauksellisten ideoiden kokeiluun ja jatkojalostamiseen. Pitempiä musiikillisia kokonaisuuksia ei juurikaan pystytä käymään läpi, vaan edetään hitaasti; jos ei ihan tahti kerrallaan, niin joka tapauksessa pieniä pätkiä toisensa perään, uudestaan ja uudestaan.

Itse hieman aprikoin etukäteen, että mitenkähän impulsiivisen verbaalivirtuoosimaestron kärsivällisyys riittää tulla mukaan jo tässä vaiheessa, kun harjoitukset etenevät kuitenkin täysin ohjaajan ehdoilla. Rutinoituneesti ja ammattitaitoisesti Leif tilanteeseen kuitenkin asennoitui. Sen verran ohjaaja-Nicola antoi omasta aikataulustaan periksi, että kaikki harjoiteltavat kohtaukset käytiin ensi läpi musiikillisesti Leifin ja korrepetiittori Hans-Otto Ehrströmin kanssa ja sitten vasta ruvettiin harjoittelemaan näyttämöllisesti. 

Hans-Otto Ehrström, oopperakorrepetiittori parhaasta päästä!

Joka tapauksessa Leifin läsnäolo antoi merkittävän lisäpotkun harjoitusten intensiteettiin. Kaikki kunnia Ralf Kircherin ammattitaidolle, kyse on korkean tason ammattilaisesta, mutta silti: kyllä Segerstam on ihan oma lukunsa. Kun harjoituksen aluksi ohjaaja ja solistit olivat hieman aikaa keskenään käyneet uutta kohtausta näyttämöllä läpi, katseet kääntyivät kapellimestarin suuntaan. "Joko saa aloittaa?", kajahti tutulla tenoriäänellä orkesterimontusta ja melkeinpä siinä samassa heilahti Maestron tahtipuikkokäsi ja sitten sitä mentiin. Mystisesti Hans-Oton pianosta tuntui yht’äkkiä löytyvän uusia sävyjä, musiikki hengitti ihan uudella tavalla, kaikki tuntui etenevän niin luontevasti kuin vain parhaimmillaan voi.

Mielenkiintoista, suorastaan hauskaa oli katsomosta seurata tänä kesänä kuiskaajadebyyttinsä tekevän kuoron- ja orkesterijohdon ammattiopinnoissa olevan Jonas Rannilan toimintaa omassa kopissaan. Vaikka nuori mies toki oman tonttinsa hoitelikin, varsinkin aamuharjoituksen aluksi pää kääntyi salamannopeasti kohti kapellimestaria heti tilaisuuden tullen. Taisi saada Jonas mainion oto-oppitunnin siinä sivussa. Oopperajuhlat on ainutlaatuinen työskentely-ympäristö meille kaikille, mutta erityisen hedelmällinen se on nuorille musiikinopiskelijoille. Jonas Rannilakin on ehtinyt jo laulaa kuorossa, toimia Taikahuilun harjoituskapellimestarina ja nyt on siis kuiskaajadebyytti. Oopperassa työskentely on käyty läpi monipuolisesti, kantapään kautta.



Kuiskaaja Jonas Rannila saa viimeisiä venäjän ääntämisohjeita Olga Zhukilta

 Niin siis etenivät harjoitukset pari päivää Leif Segerstamin musiikillisessa komennossa, vaikka varsinaisesti harjoitusten ohjaksissa olikin siis Nicola Raab. Suoria, tiukkojakin kommentteja, jos myös kehuja kajahteli orkesterimontusta tuon tuostakin, lennosta, siinä johtaessa.

Ja kyllähän eteenpäin päästiin, myös näyttämöllisesti. Kaikki kohtaukset ovat nyt saaneet perusmuotonsa, osa niistä muistuttaa todennäköisesti jo hyvinkin paljon lopullista versiota, sitä, jonka me kaikki koemme reilun kolmen viikon kuluttua. Erityistä vauhtia lavalla on majatalokohtauksessa, kun kerjäläismunkit Misail ja Varlaam, mainiot Lasse Penttinen ja Giorgi Kirof antavat palaa oikein isosti. Matti Salmisen nimiroolitulkinta iäkkään hallitsijan tunnontuskista on sykähdyttävää nähtävää ja kuultavaa, valtaosin kotimainen solistikunta tekee kokonaisuudessaan upeaa työtä. Erikoistapaus, ei ihan ainutlaatuinen Savonlinnan Oopperajuhlien historiassa, mutta melkein, on Boriksen pojan, Feodorin roolia laulava venäläinen kontratenori Artem Grutko. Kyseessä on poikkeuksellisen hieno äänimateriaali omassa äänityypissään ja tähän nimenomaiseen rooliin Artem on taiteellisen johtajamme Jorman nappivalinta. Oheiset, Hannu Luostarisen ottamat kuvat kertovat hieman siitä, missä mennään tässä vaiheessa.



Vähämielinen (Dan Karlström)

Shuiski (Christian Juslin) ohjailee tsaari-Borista (Matti Salminen)

Olavinlinnassa on nyt kylmä, sen kokevat myös Kim Amberla ja Nicola Raab (heinäkuuksi lämpenee!)

Varlaam (Giorgi Kirof) laulaa ja Misail (Lasse Penttinen) lentää

Majatalon emäntä (Vuokko Kekäläinen) ja Vale-Dimitri (Mika Pohjonen)

Tätä kirjoittaessani Maestro Segerstam on jo muilla mailla. Sen verran hieno kokemus Leifin piipahdus kuitenkin oli, että tuskin malttaa odottaa hänen paluutaan. Olo on hieman kuin pikkupojalla joulupukkia odotellessa…

Tästä se lähtee!

10.6.

Savonlinnan Oopperajuhlien uutta tuotantoa, Nicola Raabin johtaman tuotantoryhmän rakentamaa versiota Musorgskin Boris Godunovista, on nyt työstetty kolmatta päivää. Maanantai-iltana aloitettiin apulaiskapellimestari Ralf Kircherin vetämällä musiikillisella läpimenolla solistien ja pianisti Hans-Otto Ehrströmin kera. Paikalla oli lisäksi koko tuotantoryhmä ja muita Boriksen taustavaikuttajia, totta kai myös taiteellinen johtajamme Jorma Silvasti.

Koko uuden oopperaproduktion tekijäjoukon, mutta erityisesti laulajien toistensa ensikohtaaminen on aina mielenkiintoinen ja hiukan jännittäväkin hetki. Parhaimmillaan tuon ensimmäisen musiikillisen kolmituntisen aikana syntyy heti tiivis yhdessä tekemisen halu ja intensiteetti. Jorma Silvastille kyseinen hetki lienee ollut myös hieman kihelmöivä. Selvisihän tuolloin konkreettisesti se, miten hyvin kukin hänen tekemänsä solistivalinta istuu rooliin laulullisesti ja millainen ”äänikemia” ryhmän kesken muodostuu. Ainakin minun mielestäni Boris-produktio liikahti liikkeelle erinomaisesti. Hyväksyvästi nyökytteleviä päitä, hymyileviä suita ja rentoutuneita olemuksia oli Savonlinnan OKL:n Aino-sali pullollaan.

Myhäilevät bassot Matti Salminen ja Jyrki Korhonen

Tiistaiaamusta tapahtumien painopiste on ollut Oopperajuhlien varsinaisessa kotipesässä, Olavinlinnan suurella linnanpihalla ja sen esiintymislavalla. Aluksi Nicola, puvustaja Julia Müer ja lavastaja George Souglides esittelivät muille perusajatuksiaan lavastuspienoismallin ääressä. Maskiosaston esimiehen Kaarina Kokkosen johdolla sovitettiin muutamia peruukkeja, mutta pian siirryttiin sitten näyttämölle ja Nicola aloitti assistenttinsa Kim Amberlan ja muutamien solistien kanssa määrätietoisen työskentelyn. Valaistussuunnittelija Linus Fellbom seurasi harjoituksia kuljeskellen ympäri katsomoa, katse tiiviisti näyttämöllä, välillä korkealle linnanmuurille siirtyen. Valaistussuunnitelma täydellistyy konkreetiksi hetki hetkeltä.

Nicola Raab ja oopperan pienoismalli

Christian Juslin peruukkisovituksessa. Tarvittavaa konnakarismaa löytyy!

Vaikka lavaharjoituksissa onkin vielä tässä vaiheessa näennäisen rauhallinen tempo, pinnan alla kuohuu. Nyt rakennetaan roolihahmojaja toimintaa ohjaajan toiveiden mukaisesti, toki aina myös laulajan oma mielipide huomioon ottaen. Toistaiseksi eniten lavalla ovat laulajista olleet
molemmat Pimenit, bassot Jyrki Korhonen ja Taras Shtonda sekä Vale-Dimitrin roolia laulava tenori Mika Pohjonen. Henkilökohtaisesti ilahduttaa kovasti Jyrkin paluu Olavinlinnan lavalle monen vuoden poissaolon jälkeen; hänen lämmintä, pehmeästi murahtevaa bassoaan kuuntelee aina nautinnokseen.

Kun samaa roolia laulaa kaksi taiteilijaa, harjoitusten seuraajalla on mielenkiintoinen tilaisuus vertailla kahta erityylistä persoonaa ja äänimateriaalia, laulajat kun usein harjoittelevat samat kohtaukset peräperää, ilman taukoja. Selvästi erityyppisiä ovat Jyrkin ja Tarasin munkkitulkinnat ainakin tässä vaiheessa, kuten oletettavaa onkin. Saapa nähdä pyrkiikö ohjaaja-Nicola tasapäistämään bassojen roolitöitä... Todennäköisesti ei, vaan antaa molempien tehdä rauhassa omannäköisensä Pimenin.

Kansallisoopperan luottotenori, Töölönlahden näyttämöllä isoja ja merkittäviä rooleja jo vuosia laulanut Mika Pohjonen tekee tämän produktion myötä Olavinlinna-debyyttinsä. Hyvällä syyllä voi todeta, että kyllä on jo korkea aikakin! Mikan tiivis ja iskukykyinen tenoriääni kajahtelee isolla linnanpihalla nautittavasti uudestaan ja uudestaan. Spontaanisti mieleen nousee jälleen kerran ajatus siitä, kuinka linnanpihan hieno akustiikka tuntuu antavan ääneen kuin ääneen sen ”lopullisen” loiston. Tänä kesänä on Mika Pohjosen vuoro kokea tuo magiikka ensimmäisen kerran.

Myös Mika Pohjoselle sovitetaan liuhulettiä 

Boris Godunov on oopperana osa Savonlinnan historian muistorikkaimpia teoksia, miltei Taikahuilun veroinen, vaikka todellisuudessa sitä ei kovin montaa kertaa Olavinlinnan lavalla olekaan esitetty: vuosina 1974–76 ja -78 yhteensä kaksikymmentä kertaa ja Bolshoi-teatterin vierailun yhteydessä kolmesti kesällä 2007. Martti Talvelan unohtumattoman nimiroolisuorituksen myötä tuo ensin mainittu, Jack Witikan ja Anneli Qveflanderin näyttämöllepano on kuitenkin jäänyt elämään sen kokeneiden oopperanystävien muistoissa liki myyttisenä tuotantona. Nyt on uuden tulkinnan vuoro ja tuota uutuutta synnytetään Olavinlinnassa juuri nyt, tunti tunnilta, päivä päivältä. Kuukauden kuluttua pääsemme kaikki nauttimaan siitä täysin siemauksin, niin korvan kuin silmän täydeltä. Tämän uskallan luvata jo nyt!

Tällä joukolla se tehdään, Savonlinnan uusi Boris!