tiistai 7. helmikuuta 2017

Kulttuuri pidentää ikää (Miikka Peltomaa)

Elämäni suuri vedenjakaja oli elokuinen päivä 1970, jolloin pelasin yhdeksänvuotiaana jalkapalloa Tampereen Aleksanterin kansakoulun pihamaalla. Rakennukseen käveli paljon ikäisiäni poikia, ja päätin käydä pelin jälkeen katsomassa, mitä rakennuksessa tapahtui. Siellä oli tamperelaisen poikakuoro Pirkanpoikien koelaulutilaisuus, ja minut napattiin hikisenä ja peliasussa laulamaan. Pari viikkoa myöhemmin isäni kertoi, että minut oli hyväksytty kuoroon.

Jo seuraavana vuonna olin kuoron mukana Tampereen tuomiokirkossa esittämässä Johannes-passiota, mikä oli tietysti suunnaton elämys kasvavalle pojalle. Poikakuorosta kasvoi minulle se yhteisö, joka johdatteli minut kulttuurin ja myöhemmin akateemistenkin harrastusten äärelle.

Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa lauloin vuosina 1978-1992 ja ehdin valmistuttuani toimia Oopperajuhlilla lääkärinäkin. Musiikkilääketieteen kautta minulla on tähän taiteista rakkaimpaan myös ammatillinen linkki. Ja musiikki on edelleenkin se peruspolttoaine, jolla jaksan arjessa.

Suomessa tämänhetkinen poliittinen ilmapiiri on kulttuurin ja taiteen vastainen ja meillä kaikilla, jotka näemme kulttuurin arvon henkisen ja fyysisen terveyden edistäjänä, on velvollisuus puolustaa sitä. Kulttuuri – niin musiikki, teatteri, kirjallisuus kuin kuvataidekin – on yhteiskunnalle sijoitus, joka tuottaa jo pelkästään terveydellisinä hyötyinä hintansa moninkertaisesti takaisin.

Väitteeni perustuu tutkittuun tietoon, eikä siis ole mielipide. Jo vuosikymmeniä tunnettujen terapiahyötyjen lisäksi eri taidelajien suotuisista terveydellisistä vaikutuksista ovat viime vuosina raportoineet erityisesti neurotieteilijät. Uutta tietoa tulee kaiken aikaa, sillä uudet kuvantamismenetelmät antavat meille ensimmäistä kertaa näkymän siihen, mitä aivoissa esimerkiksi musiikin kuuntelun aikana tapahtuu.

Mitä hyötyjä sitten saamme kulttuurista ja taiteista, lajista riippumatta?

Tärkeintä on tietysti, että se antaa meille lajista riippumatta ihmisyyden rakennuspalikoita. Taide on jotain meitä suurempaa eikä sitä voi selittää, ja sen vaikutus on voimakas, käsin kosketeltava ja samalla käsittämätön.

Kulttuuriharrastukset tukevat myös suoraan mielenterveyttä tarjoamalla lohtua, piristettä ja keskittymisapua. Jo se riittää todisteeksi kulttuurin voimasta, että ihmiset kokoontuvat suurin joukoin kuuntelemaan lempilajejaan konserteissa, musiikkiteatterissa tai oopperassa, ja vielä maksavatkin siitä. Tai he menevät katsomaan maalauksia, filmejä ja vanhoja esineitä, tai ostavat ja lainaavat kirjoja, joita he sitten lukevat.

Kaiken tämän hyvän päälle tulee se, mitä neurotieteilijät ovat havainneet: kulttuurin ja taidelajien harrastaminen aktivoi tärkeintä elintämme eli aivoja. Musiikin tuottamat hyödyt näkyvät mitattavalla tavalla niin lasten ja nuorten kognitiivisten kykyjen kehittymisessä kuin Parkinsonin taudin tai Alzheimerin tautia potevien vanhusten kuntoutuksessa ja vireystilan ylläpidossa.

Kehittävän tai parantavan musiikin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla Mozartin säveltämää. Genrellä ei ole väliä, kunhan kuultu vetoaa ja saa aikaan tunteita. Luova kulttuuritoiminta ja omakohtainen osallistuminen niin kuorossa kuin karaoke-laulajana tehostavat musiikin suotuisia vaikutuksia entisestään.

Musiikki on kulttuurin lajina muutenkin aivan erityinen, sillä aivot reagoivat siihen niin voimakkaasti. Onnistuessaan koskettamaan meitä, musiikki johdattaa vahvoihin tunteisiin – varsinkin oopperassa. Mimìn kuollessa koko sali kyynelehtii suuren ja voimakkaan kokemuksen äärellä.
Ääni on ilman värähtelyä vallitsevan ilmanpaineen pinnalla. Se sisältää kuitenkin valtavan määrän informaatiota, joka siirtyy korvasta pään sisään ja muuttuu tärykalvon ja sisäkorvan välittämänä simpukassa sähköiseksi värähtelyksi.

On suorastaan ihmeellistä, miten laaja-alaisesti tätä värähtelyä tulkitaan eri puolella aivoja. Aivot aktivoituvat ja pysyvät paremmin terveinä, kun ne saavat prosessoida samanaikaisesti valtavasti erilaisia ja eritasoisia asioita kuulemastaan – esimerkiksi sen, onko kyseessä lehmän ammunta vai Schubertin sonaatti, liikutaanko jossakin sävellajissa ja liittyykö kuultuun aikaisempia muistoja.
Ja muu elimistö onkin sitten enemmän tai vähemmän aivojen jatketta.   



Kirjoittaja Miikka Peltomaa on korvalääkäri, joka on elänyt vuosikymmeniä musiikin kanssa ja jolle musiikki on päivittäinen hyvinvointihyödyke. Miikka organisoi yhdessä arkkiatri Risto Pelkosen ja sellotaiteilija Seppo Kimasen kassa Savonlinnassa Oopperajuhlien aikaan järjestettävää vuotuista Terveyttä taiteesta -seminaaria. Hän myös ratkoo musiikkilääkärinä ammattimuusikoiden ja -laulajien työhön liittyviä terveydellisiä kysymyksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti