tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ryöstö seraljista (Jukka Keitele)

Jukka Keitele on freelance-toimittaja, joka on seurannut Oopperajuhlien esityksiä intohimolla jo vuosikymmenien ajan.

RESCUE SERALJISTA ON AJANKOHTAINEN PANTTIVANKIDRAAMA

Vielä 40 vuotta sitten, juuri ennen kuin Iranin vallankumous alkoi, Mozartin Ryöstö Seraljista (1782) oli vain hupaisa rokokoosatu. Silloin Iranissa oli shaahi ja minihameet ja Turkissa naiset olivat yhdenvertaisia miesten kanssa sotilasjuntan edessä ja huivi oli vain maalaismummojen vaate kuin Savossa. Selim-Pasha, puherooli, saattoi olla lupsakka silavoitunut herrasmieselostelija, kuin hyvä kalifi Harun el Pullah Ahmed Ahneesta. Lähi-idässäkin ihmisiä kaappasivat jumalattomat kommunistit. Merirosvot olivat menneisyyttä.

Historian kiertokulku on tehnyt tarinasta nykypäivää, ja Ryöstö Seraljista on ooppera tämän päivän sivilisaatioiden konfliktista.

Katariina Lahden ohjauksessa (Savonlinna 2017) pasha Selim (Sebastian Wirnitzer) muistuttaa Saddam Husseinin edesmenneitä poikia ja toimintaleffojen tulisia terroristipäälliköitä. Hän on kova, jopa raivoava. Vasta lopussa hän kokoaa itsensä aristokraattiseen jalouteen. Tämän ajan Ryöstö kertoo maailmasta sellaisena kuin se on, ja neuvoo lopussa miten siitä tulisi parempi.

Wolf Mozart sekoitti oopperoissaan puskakomedian ja vakavan, syvällisen moraalidraaman. Aulis Sallisella on hieman samaa taipumusta. Komedian päähenkilö on pashan epäluuloinen, yksioikoinen ja kontrollihimoinen turvallisuuspäällikkö Osmin. Hän on James Bondin Rautahampaan esi-isä, arkkityyppinen hahmo, joita ala on edelleen täynnä. Mozart oli nähnyt sellaisia hoveissa ja Wienin ulosottovirastossa. Satiiri ei muuta heitä miksikään, mutta on terapeuttista meidän muiden kannalta.

Vakavassa draamassa käsitellään islamilaisen yhteiskunnan ja valistusajan kristikunnan eroa erityisesti naisen aseman kannalta. Myös musiikki on aivan erilaista kuin koomisissa jaksoissa. Turkkilaiset merisissit ovat kaapanneet espanjalaisen daamin ja tämän englantilaisen palvelijattaren sulhasineen. He ovat nyt orjia, mutta Blonde saarnaa kaappaajilleen naisten yhdenvertaisista oikeuksista länsimaissa. Lisäksi Constanze potee pikkuisen Tukholma-syndroomaa. Ohjaaja antaa hänen ajautua kohti Selimiä ja melkein torjua vapauttajansa Belmonten. Pelastamaan tulleen Belmonten isä on länsimainen amiraali, joka on ajanut Selimin ulos Algerian Oranista, osana merirosvoterrorismin vastaista sotaa. Selim näkee asian vääryytenä.

Uskontoja oopperassa sivutaan vain ohimennen, sillä valistusaikana uskottiin niiden tulkintojen yhdentyvän, kuten maailmantalouden nykyään. Niiden merkitys sivilisaatioiden taustana kuitenkin noteerataan. Selim pelkää länsimaisten arvojen yllyttävän naisia kapinaan, joka hajottaisi yhteiskunnan. Mutta hän ei mestauta vankejaan oranssissa haalarissa. Hän on yleisinhimillinen. Ja Turkin sulttaani-kalifin suurlähettiläs katsoi oopperaa ja joi viiniä aitiossa. Oopperan eetos on universaali ihmisyys ja universaalit ihmistavat. Selim nostetaan esikuvaksi. Hän havaitsee että kosto on mieletöntä ja rumaa, eikä rakkautta voi käskeä ja ihmisiä omistaa.

Ooppera on viihdettä. Ryöstön tilaajalle, valistuskeisari Joosef II:lle, se oli myös kasvatusväline. Hän pitäisi nykyelokuvia pohjattoman kyynisinä. Valistusaikana uskottiin inhimillisyyden kasvavan. Nykyään toivotaan sen joskus palaavan. Siksi Ryöstö Seraljista on ehkä tärkein ooppera juuri nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti