Pienenevä Tallisaari ja muita alkukesän ilmiöitä Savonlinnassa (Olli Tuunanen)

Piipahdin tänään (tiistai, 27.5.) Olavinlinnassa katsomassa rakennustöiden edistymistä. Ennätyslämmin toukokuu on tehnyt tehtävänsä ja linnan muurit ovat lämmenneet jo oikein mukavasti. Eihän siellä vielä mitenkään kuuma ole, mutta harvinaisen miellyttävää keskivertotoukokuun loppua ajatellen. Aika useinhan oopperaharjoituksia on aloitettu pitkissä kerrastoissa ja toppavaatteissa, mutta tänä vuonna tilanne voi olla toinen. No, ei nyt kuitenkaan vielä nuolaista, ennenkuin on nähty mitä sieltä tipahtaa, jos tipahtaa…

Jo ennen linnaan vievälle ponttonisillalle astumista huomioni kiinnittyi sen toisessa päässä olevan Tallisaaren kokoon. Saimaan vesi on tällä hetkellä niin korkealla, että harvoin, jos koskaan muistan nähneeni Tallisaarta niin pikkuruisena. Vedenpinnan on ennustettu jatkavan nousuaan vielä jonkin aikaa, joten saapa nähdä miten pieneksi saari tämän kesän aikana kutistuukaan. Eipä silti, Olavinlinnan saaren kallioon hakattu merkki vuoden 1899 vedenpinnan korkeudesta on vielä reilun metrin verran nykyistä ylempänä. Ihan ennätyslukemista ei siis vielä voi puhua.

Pienenevä Tallisaari ja virtaava vesi. Olavinlinnan ympäristö ON kaunis!

Linnassa on tällä hetkellä käynnissä oikeastaan kaksi samanaikaista rakennus-/pystytysprojektia. Aina talven ajaksi purettavaa näyttämö-, katsomo- ja katoskonstruktiota on pystytetty uudelleen jo viikkoja ja työ alkaa nyt olla viimeistelyä ja luovutusta vaille valmis. Ja on toki aikakin, koska samanaikaisesti lavalle nousevat tämän kesän uutuustuotannon, Patarouvan lavasteet. Kyseessä on näiden lavasteiden ensimmäinen pystytys, sellainen ”koeponnistus”, jonka aikana viimeistään noteerataan kaikki olennaiset huomioonotettavat asiat. Ei ihme, että lavastemestari Ahti Jalkanen oli lievästi kiireisen oloinen tavatessamme ponttonisillalla. Patarouva on näet saatava valmiiksi ja sitten purettava saman tien pois. Ensi viikolla linnassa alkavat näyttämöharjoitukset, mutta ensimmäisenä lavalla ruvetaan työstämään Faustia, joka palaa ohjelmistoomme kuudentoista vuoden tauon jälkeen.

Olavinlinnan jokavuotinen muuttuminen ainutlaatuiseksi oopperataloksi on siis loppusuorallaan. Mitä muuta Savonlinnan Oopperajuhlilla tapahtuu juuri tällä hetkellä? Paljon, paljon ja koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Tuotantopäällikkö Jukka Pohjolaisen talvikauden yhden miehen tuotantotoimisto on siirtynyt Olavinlinnaan ja saanut lisävahvistusta. Tuontantoassistentti Mirva Koivukangas julkaisi ensimmäisen harjoitusviikon harjoitussuunnitelmakin jo viime viikon lopulla. Viimeistään viikonvaihteessa majoittuvat ensimmäisen viikon aikana harjoiteltavien Faustin ja Patarouvan tuotantoryhmät, kapellimestarit, korrepetiittorit ja solistit omiin vuokra-asuntoihinsa, jotka ovat heille kesäkotina jopa pari seuraavaa kuukautta, hieman työnkuvasta riippuen.

Puvustossamme eletään juuri tällä hetkellä äärimmäisen intensiivistä vaihetta. Kausityöntekijät ovat aloittaneet kaikki työnsä ja ompelimon suuri työtila suorastaan tihkuu hiljaista energiaa siellä käydessä. 44 oopperakesän jälkeen viime vuonna eläköityneen, mutta kesätöihin jälleen kerran palanneen Merja Kervisen edessä on suuri punainen silkkikangas. ”Tästä tulee Patarouvan Lisan juhlapuku”, vastaa Memma uteluuni. Jaaha. Juhlapuku on siis lievästi sanottuna vielä alkutekijöissään. Kangas on kylläkin mahdottoman upea (ja Memman omaan väritykseen todella hienosti sopiva)! Taidankin seurata tämän nimenomaisen puvun valmistumisprosessia tulevien viikkojen aikana, se varmasti kiinnostaa myös Oopperaa-blogin lukijoita.

Tästä se alkaa: Lisan juhlapuvun ompelu.

Samalla kun ompelijat tekevät keskittyneesti omaa työtään, hieman sivummalla puvuston esimies Henna Mustamo työskentelee pukusovitukseen saapuneen Aino Järvensivun kanssa. Aino kuuluu Patarouvan lapsikuoroon ja myös jokaiselle kuorolaiselle tehdään puku mittojen mukaan. Leena Astikaisen valmentama lapsikuoro onkin tänä vuonna monessa mukana: kahden oman tuotannon, Patarouvan ja Otellon lisäksi se laulaa myös Festival Puccinin molemmissa produtkioissa, Toscassa ja Turandotissa. Ainolle tuleva oopperakesä on kuorolaisena ihan ensimmäinen. Noinkohan pientä jännitystä on jo tässä pukusovituksessa havaittavissa…?

Henna ja Aino.

Olavinkadun toimistollammekin tapahtuu juuri nyt uutta miltei päivittäin. Lipputoimistossa on käynyt asiakkaita kiihtyvällä tahdilla ja, kuten normaalia, myös sinne on tullut lisätyövoimaa Sami Taavitsaisen ja Juha Luukkosen avuksi. Samin viime päivien eräs keskeistä tehtävistä onkin ollut kesätyöntekijöiden koulutus ja ohjeistus.

Samin koulutuksessa Anttonina Pitkänen. Taaempana Heidi Sysioja (vas.) ja Mona Niskala.

Oopperajuhlatoimiston ”kaikkein pyhimmässä” kulmauksessa; taiteellisen johtajan ja hänen assistenttinsa työhuoneissa on ollut viikon verran hyvin rauhallista. Onhan kyseessä se aika vuodesta, jolloin taiteellinen johtaja Jorma Silvasti tekee kevyen pään tyhjennyksen, juuri ennen oopperaharjoituskauden alkua. Yleensä Jorman tie on vienyt tällöin kohti pohjoista joko moottoripyörällä tai asuntoautolla. Miten lie tällä kertaa?

Jo kolmea taiteellista johtajaamme assisteerannut Marikki Laaksonen on tällä hetkellä hyvin ansaitulla vuorotteluvapaalla ja häntä on nyt reilun kuukauden verran sijaistanut Emmi Karjalainen, joka on useana aiempana vuonna työskennellyt Olavinlinnan tuotantotoimistossa. Jorman poissaollessa Emmi on siis saanut rauhassa syventyä assistentin arkeen, joka sekin tulee koko ajan vain tiivistymään, kun harjoituskausi alkaa ja sen myötä kaikki taiteilijat kaupunkiin saapuvat. Jos Järvensivun Ainon olemuksessa oli kenties havaittavissa pientä jännitystä uuden kokemuksen edessä, luulisi Emmillä olevan hieman samanlaiset tunnelmat. Päälle päin sellaisesta ei kyllä ole tietoakaan.

"Ihan hyvin sujuu..."

Paljon siis toimintaa Oopperajuhlien alkukesässä! Jos onkin niin, että Tallisaari pienenee pienenemistään vielä ainakin jonkin aikaa, oma henkilökuntamme määrällisesti kasvaa kasvamistaan nyt liki päivittäin ja se alkaa (onneksi J) näkyä pikkuhiljaa myös Savonlinnan katukuvassa. Samalla, kun Olavinlinna taas kerran muuttuu oopperataloksi, myös Savonlinna muuttuu kansainväliseksi oopperakaupungiksi, joka saa viimeisen säväyksensä heinäkuussa saapuvan yleisön mukana. Ihan näinä päivinä Olavinlinnan vaikutuspiirissä alkaa se jokavuotinen tiivistyvä, koko ajan intensiivisemmäksi muuttuva elämän crescendo, jossa mukanaolo on silkkaa nautintoa. Kyllä: Savonlinnan kesäkuukausien tunnelma on ainutlaatuinen!

Otello, Maestro Verdin loistokas urahuipennus – pian taas Savonlinnassa… ja Moskovassakin! (Olli Tuunanen)

Kun Giuseppe Verdin uusi ooppera, Otello, sai kantaesityksensä Milanon Teatro alla Scalassa 5.2.1887, kohdistui siihen poikkeuksellisia ennakko-odotuksia. Olihan nimittäin niin, että Verdin, 1800-luvun italialaisen oopperan suurimman nimen, kansakunnan musiikillisen yhdistäjän ja osin jopa sen musiikillisen identiteetin luojan säveltäjäuran luultiin olevan ohi. Vuonna 1871 kantaesitetty Aida ja kolme vuotta myöhemmin valmistunut Requiem, sielunmessu, näyttivät jäävän säveltäjämestarin uran huipentumiksi. Verdi oli itsekin todennut toistuvasti, ettei uusia oopperoita olisi enää tulossa.

Jo kahdeksan vuotta ennen kyseistä ensi-iltaa Verdin pitkäaikainen kustantaja ja tukija Giulio Ricordi oli saattanut yhteen vanhan mestarin ja aiempien vuosikymmenien italialaisen oopperan ”nuoren vihaisen miehen” Arrigo Boiton, tavoitteenaan saada Boito kirjoittamaan libretto William Shakespearen näytelmään Othello, jonka Verdi säveltäisi oopperaksi. Vaikka Verdi kiinnostui ajatuksesta ja Boito kirjoitti librettonsa nopeasti, kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin säveltäminen toden teolla alkoi. Hieman katkonaisesti edennyt sävellystyö tapahtui lopulta vuosien 1884–86 välisenä ajanjaksona.

Vaikka ennakko-odotukset lienevät olleet liki kohtuuttomat, Otellon kantaesitys oli valtaisa menestys ja se arvioitiin välittömästi todelliseksi mestariteokseksi. Vierineet vuodet ja pitkä hiljaisuus olivat kuitenkin jättäneet jälkensä Verdin sävelkynään. Aiheeltaan ja perusjuoneltaan Otello oli tyypillinen italialaisen oopperan mustasukkaisuusdraama, mutta sävellyksellisesti se oli hieman uudentyyppistä Verdiä. 

Kaikki säveltäjälle tyypilliset musiikilliset elementit; laulajille kiitollisiksi kirjoitetut soolo-osuudet, hienot ensemblet, massiiviset kuoronumerot sekä rikas ja kekseliäs orkestrointi kuuluvat Otellon musiikissa edelleen, mutta mukana on aiempaan tuotantoon verrattuna yllättäviä sointuvaihdoksia monimutkaisten rytmikudosten kera. Poissa ovat säveltäjälle aiemmin tyypilliset ”irtonumeroaariat” ja niiden tilalla libreton tekstiä tiukasti myötäilevää draamankuljetusta. Otellosta ei siis välttämättä löydä La donna e mobilen tai Va pensieronkaltaisia mukaansatempaavia korvamatoja.

Sitä, miten paljon Verdin muuttunut musiikillinen ilmaisu sai vaikutteita Richard Wagnerin päättymättömän melodian periaatteista, on turha pohtia. Tosiasia kuitenkin on, että vielä yli seitsemänkymmentävuotiaana säveltäjämestari oli valmis kyseenalaistamaan aiemmat ilmaisutapansa ja muuttamaan niitä ajan hengen mukaisiksi. Erityisen kunnioitettavaa on se, että lopputulos ei kalpene Verdin aiempien mestariteosten rinnalla, pikemminkin päinvastoin: Otello on ehdottomasti italialaista musiikkidraamaa parhaimmillaan!

Savonlinnan Oopperajuhlien Otello-produktio on tuotettu yhteistyössä ranskalaisen Chorégies d'Orange –festivaalin kanssa. Tämä Nadine Duffautin ohjaus sai ensi-iltansa Orangessa kesällä 2014 ja Olavinlinnaan se siirtyi kaksi vuotta myöhemmin. Emmanuelle Favren särkynyttä peiliä (Otellon rikkoutuva mieli?) kuvaavat lavasteet, jotka toimivat myös videoprojisointipintoina sopivat mainiosti niin Orangen antiikkiseen roomalaisteatteriin kuin meidän keskiaikaiseen Olavinlinnaamme. Katia Duflot'n hienot silkkipuvut täydentävät pääosin harmaan eri sävyin rakennetun visuaalisen kokonaisuuden.

Merkittävän lisäarvon tämän vuoden Otello-produktioomme luo myös se tosiseikka, että Savonlinnan festivaalikauden päätyttyä, ja pienen hengähdyksen tuovan kesäloman jälkeen tuotanto viedään syyskuussa Moskovan Bolshoi-teatteriin, jossa Savonlinnan Oopperajuhlat tulee vierailemaan jo toista kertaa. Edellisen kerran moskovalaisille tarjottiin suomalaista nykyoopperaa Aulis Sallisen Ratsumiehen kera, mutta nyt ollaan ehkä vielä enemmän kansainvälisen mittapuuvertailun kohteena. Sallista ei oltu ennen Bolshoin lavalla kuultu, Verdiä kyllä. Todella mielenkiintoista on kokea, miten suomalais-ranskalainen tulkinta Bolshoin kriittiseen yleisöön puree.

Otellon mustasukkaisuusdraaman päätekijät Olavinlinnassa kesällä 2016: Tommi Hakala (Jago), Ekaterina Goncharova (Desdemona) ja Kristian Benedikt (Otello).

Olavinlinnan Otello-esitysten solistikaartista löytyy monia kiinnostavia nimiä; kolme esitystä nimiroolia laulava Aleksandrs Antonenko ehkä kaikkein kirkkaimpana tähtenä. Tämä latvialainen huipputenori on eittämättä eräs viime vuosien tunnustetuimmista Otelloista maailman suurilla oopperanäyttämöillä. Pauliina Linnosaaren Savonlinna-debyytti Desdemonan roolissa on ainakin itselleni eräs kesän suurimmista mielenkiinnon kohteista, Olavinlinnan lavalla aiemmin pääasiassa Mozart-rooleja laulaneen Tuomas Katajalan Cassio kiinnostaa myös kovasti. 

Solistien lisäksi monien huomio kohdistuu varmasti myös orkesterimonttuun ja siellä komennon Otello-iltoina ottavaan Hannu Lintuun. Sallisen Kullervon kapellimestarina hän sai orkesteristamme irti kiitettävästi eri sävyjä ja hurjaa iskukykyä. Mitä tapahtuu kun Linnun taiteilijatemperamentti kohtaa italialaisen romanttisen oopperataiteen mestarin viimeisen suuren draaman? Siinäpä kysymys, johon saadaan neljä vastausta heinäkuisessa Olavinlinnassa!