Otello, Maestro Verdin loistokas urahuipennus – pian taas Savonlinnassa… ja Moskovassakin! (Olli Tuunanen)

Kun Giuseppe Verdin uusi ooppera, Otello, sai kantaesityksensä Milanon Teatro alla Scalassa 5.2.1887, kohdistui siihen poikkeuksellisia ennakko-odotuksia. Olihan nimittäin niin, että Verdin, 1800-luvun italialaisen oopperan suurimman nimen, kansakunnan musiikillisen yhdistäjän ja osin jopa sen musiikillisen identiteetin luojan säveltäjäuran luultiin olevan ohi. Vuonna 1871 kantaesitetty Aida ja kolme vuotta myöhemmin valmistunut Requiem, sielunmessu, näyttivät jäävän säveltäjämestarin uran huipentumiksi. Verdi oli itsekin todennut toistuvasti, ettei uusia oopperoita olisi enää tulossa.

Jo kahdeksan vuotta ennen kyseistä ensi-iltaa Verdin pitkäaikainen kustantaja ja tukija Giulio Ricordi oli saattanut yhteen vanhan mestarin ja aiempien vuosikymmenien italialaisen oopperan ”nuoren vihaisen miehen” Arrigo Boiton, tavoitteenaan saada Boito kirjoittamaan libretto William Shakespearen näytelmään Othello, jonka Verdi säveltäisi oopperaksi. Vaikka Verdi kiinnostui ajatuksesta ja Boito kirjoitti librettonsa nopeasti, kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin säveltäminen toden teolla alkoi. Hieman katkonaisesti edennyt sävellystyö tapahtui lopulta vuosien 1884–86 välisenä ajanjaksona.

Vaikka ennakko-odotukset lienevät olleet liki kohtuuttomat, Otellon kantaesitys oli valtaisa menestys ja se arvioitiin välittömästi todelliseksi mestariteokseksi. Vierineet vuodet ja pitkä hiljaisuus olivat kuitenkin jättäneet jälkensä Verdin sävelkynään. Aiheeltaan ja perusjuoneltaan Otello oli tyypillinen italialaisen oopperan mustasukkaisuusdraama, mutta sävellyksellisesti se oli hieman uudentyyppistä Verdiä. 

Kaikki säveltäjälle tyypilliset musiikilliset elementit; laulajille kiitollisiksi kirjoitetut soolo-osuudet, hienot ensemblet, massiiviset kuoronumerot sekä rikas ja kekseliäs orkestrointi kuuluvat Otellon musiikissa edelleen, mutta mukana on aiempaan tuotantoon verrattuna yllättäviä sointuvaihdoksia monimutkaisten rytmikudosten kera. Poissa ovat säveltäjälle aiemmin tyypilliset ”irtonumeroaariat” ja niiden tilalla libreton tekstiä tiukasti myötäilevää draamankuljetusta. Otellosta ei siis välttämättä löydä La donna e mobilen tai Va pensieronkaltaisia mukaansatempaavia korvamatoja.

Sitä, miten paljon Verdin muuttunut musiikillinen ilmaisu sai vaikutteita Richard Wagnerin päättymättömän melodian periaatteista, on turha pohtia. Tosiasia kuitenkin on, että vielä yli seitsemänkymmentävuotiaana säveltäjämestari oli valmis kyseenalaistamaan aiemmat ilmaisutapansa ja muuttamaan niitä ajan hengen mukaisiksi. Erityisen kunnioitettavaa on se, että lopputulos ei kalpene Verdin aiempien mestariteosten rinnalla, pikemminkin päinvastoin: Otello on ehdottomasti italialaista musiikkidraamaa parhaimmillaan!

Savonlinnan Oopperajuhlien Otello-produktio on tuotettu yhteistyössä ranskalaisen Chorégies d'Orange –festivaalin kanssa. Tämä Nadine Duffautin ohjaus sai ensi-iltansa Orangessa kesällä 2014 ja Olavinlinnaan se siirtyi kaksi vuotta myöhemmin. Emmanuelle Favren särkynyttä peiliä (Otellon rikkoutuva mieli?) kuvaavat lavasteet, jotka toimivat myös videoprojisointipintoina sopivat mainiosti niin Orangen antiikkiseen roomalaisteatteriin kuin meidän keskiaikaiseen Olavinlinnaamme. Katia Duflot'n hienot silkkipuvut täydentävät pääosin harmaan eri sävyin rakennetun visuaalisen kokonaisuuden.

Merkittävän lisäarvon tämän vuoden Otello-produktioomme luo myös se tosiseikka, että Savonlinnan festivaalikauden päätyttyä, ja pienen hengähdyksen tuovan kesäloman jälkeen tuotanto viedään syyskuussa Moskovan Bolshoi-teatteriin, jossa Savonlinnan Oopperajuhlat tulee vierailemaan jo toista kertaa. Edellisen kerran moskovalaisille tarjottiin suomalaista nykyoopperaa Aulis Sallisen Ratsumiehen kera, mutta nyt ollaan ehkä vielä enemmän kansainvälisen mittapuuvertailun kohteena. Sallista ei oltu ennen Bolshoin lavalla kuultu, Verdiä kyllä. Todella mielenkiintoista on kokea, miten suomalais-ranskalainen tulkinta Bolshoin kriittiseen yleisöön puree.

Otellon mustasukkaisuusdraaman päätekijät Olavinlinnassa kesällä 2016: Tommi Hakala (Jago), Ekaterina Goncharova (Desdemona) ja Kristian Benedikt (Otello).

Olavinlinnan Otello-esitysten solistikaartista löytyy monia kiinnostavia nimiä; kolme esitystä nimiroolia laulava Aleksandrs Antonenko ehkä kaikkein kirkkaimpana tähtenä. Tämä latvialainen huipputenori on eittämättä eräs viime vuosien tunnustetuimmista Otelloista maailman suurilla oopperanäyttämöillä. Pauliina Linnosaaren Savonlinna-debyytti Desdemonan roolissa on ainakin itselleni eräs kesän suurimmista mielenkiinnon kohteista, Olavinlinnan lavalla aiemmin pääasiassa Mozart-rooleja laulaneen Tuomas Katajalan Cassio kiinnostaa myös kovasti. 

Solistien lisäksi monien huomio kohdistuu varmasti myös orkesterimonttuun ja siellä komennon Otello-iltoina ottavaan Hannu Lintuun. Sallisen Kullervon kapellimestarina hän sai orkesteristamme irti kiitettävästi eri sävyjä ja hurjaa iskukykyä. Mitä tapahtuu kun Linnun taiteilijatemperamentti kohtaa italialaisen romanttisen oopperataiteen mestarin viimeisen suuren draaman? Siinäpä kysymys, johon saadaan neljä vastausta heinäkuisessa Olavinlinnassa!